keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Paremmalle huomiselle

Kaikki alkoi muutama kuukausi sitten päätöksestä erota kahden vuoden parisuhteesta, jossa olimme ennättäneet hankkia yhteisen omistusasunnon, auton sekä koiran. Kun meni hyvin, meni todella hyvin ja vastaavasti huonoina aikoina meni äärettömän huonosti, niin henkisesti, kuin fyysisesti. Päätös oli pyörinyt mielissämme jo aikaisemmin, mutta silti se tuli avopuolisolle yllätyksenä.

HENKINEN VALMISTAUTUMINEN

Olen tähän asti seurustellut kaksi kertaa, ensirakkauteni ja kihlattuni kanssa olimme yhdessä kolme vuotta. Nyt toisessa parisuhteessa tapasimme internetin treffipalstan kautta, ihastuimme, rakastuimme ja etenimme nopeasti oman asunnon ostoon ja nyt kahden vuoden jälkeen tämäkin on loppu. Ensimmäinen pitkä parisuhde päättyi verrattain helposti, muistutimme lopulta enemmän kämppiksiä, kuin pariskuntaa. Yhden ainoan kerran muistan ensimmäistä eroa itkeneeni, enkä sen jälkeen ole antanut kovin montaa ajatusta asialle.

Tämä toinen on ollut vaikeaa henkisesti ja fyysisesti. Olosuhteiden pakosta olemme joutuneet asumaan kaksi kuukautta yhteisessä kodissamme eronneina, molemmilla on ollut omat säätönsä eron jälkeen, joskin itse olen nyt ottanut aikaa enemmän itselleni ja omien ajatusteni selvittelylle. Avopuoliso taas on löytänyt uuden rakkauden kohteen, ja nyt saamani käsityksen mukaan tämä nuori nainen on kantamassa omaisuutensa minun paikalleni, meidän yhteiseen kotiin, jota asunto tulee vielä sen lopulliseen myyntiin asti olemaan.

Vaikka kuinka olin parhaimpani mukaan henkisesti valmistautunut eroon ja olen järjellä ajateltuna varma päätöksestäsi, en pysty sanomaan ei tunteilleni, joita kaikesta huolimatta tunnen. Välitän edelleen avopuolisostani ja välillä mietin mahdanko tehdä suuren virheen, miten paljon menetänkään tässä erossa. Tunnen katkeruutta siitä, että mies pystyy vaihtamaan minut niin helpon näköisesti uuteen parisuhteeseen.. haluaisin hänen kärsivän vähintään yhtä paljon, kun itse olen kärsinyt ja kärsin parhaillaan.

Mies on nyt asunut viikon ystävänsä luona, mutta olemme tavalla tai toisella olleet yhteyksissä lähes päivittäin ja hän on tunnustanut potevansa koti-ikävää. Vaikka toisaalta olen toivonut hänen tulevan kotiin ja pitävän minua hetken hyvänä, niin en ikimaailmassa olisi halunnut tuntea itseäni niin surkeaksi, kuin eilen illalla hänen käyntinsä jälkeen. Olemme harrastaneet eron jälkeen ehdottomasti elämäni parasta seksiä ja tottumuksesta siihen on niin helppo langeta. Tämä on myös asia, joka saa minut voimaan suoraan sanottuna pahoin, ei ehkä ihan kirjaimellisesti hyväksikäytetyksi, mutta ei se mieltäkään ylennä. En voi ajatuksille mitään, että samassa sylissä, jossa minä saan nautintoni on maannut jo muutama muu nainen tunteilla tai ilman. Eilen nämä ajatukset tulivat takaisin ja kun olisin tarvinnut sitä parasta kaveria, joka halaa ja pitää huolta ei sellaista ollut. Se paras kaveri oli avopuoliso ja vaikka hän oli paikalla kuuntelemassa sydäntä riipivää itkuani, ei hän tehnyt elettäkään auttaakseen. Ei hän toki ole koko parisuhteen aikana, kuin yhden käden sormin laskettuna kyennyt minua lohduttamaan ja oloani helpottamaan, ei vain ole tällaista hellivää tyyppiä.

YSTÄVYYS

Kaikista murheellisinta on menettää paras ystävä, ei ole kenelle soittaa vaikka keskellä yötä asiasta kuin asiasta. Niin monet kerrat olen jo ollut soittamassa kunnes olen tullut ajatelleeksi, että eihän minun enää tarvitse. Nyt on selvittävä yksin. Ja silti en kuitenkaan ole yksin. Olen saanut takaisin ystäviä useamman vuoden takaa, peruskoulusta lähtien ja haluan panostaa nyt heidän seuraan ja itseni hyvinvointiin. Olen ehdottomasti parisuhdeihminen, mutta nyt kokemuksesta voin sanoa, että haluan kaikki entiset pois ajatuksistani ennen uuden tuomista kuvioihin.

Onni on aina iloiset nelijalkaiset ystäväni ja niin monet välittävät läheiset ihmiset! Ainoa positiivinen asia, jonka avopuoliso eilen suustaan päästi oli hänen toteamus, että olen häneen verrattuna paljon vahvempi ihminen, kun kestän tämän yksin. Se on totta!